keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Kesäkuun kirjavinkit



Ella Kanninen: Ellan Toscana 


Ihana, ihana unelmointikirja! Juuri tällainen on Italia ajatuksissani! Oliivipuita, rapistuneita pikkukyliä, pastaa ja upeita maisemia. En ole ikinä edes käynyt Italiassa, mutta toivottavsti se on tällainen, sillä haluan sinne mennä. Odotellessa voin lukea näitä muiden kokemuksia. 

Ellan Toscana - kirjassa on myös ruokaohjeita, mutta minä pidin enemmän kertomuksista. 

Parhaat Italia-kirjat ovat kuitenkin Annie Hawesin Extra virgin - kirjat. Jos tiedät muita vastaavia, kerrothan minulle? 


Cecelia Ahern: Muistojen kerääjä

Olisin jättänyt tämän kirjan kesken, ellei kirjailija olisi ollut Ahern. Kirja oli nimittäin tylsä. Mies, joka pelaa marmorikuulilla on menettänyt muistinsa, ja paria kadonnutta kuulaa etsii nainen, joka pidättää hengitystään. En suosittele. Tylsä.  




Kristiina Vuori: Filippa 


Toinen tylsä kirja. Harmillista. Yleensä rakastan historiallisia romaaneja; pidän eri aikakausien kuvailusta, mutta tästä puuttui kunnollinen rakkaustarina. Eikä se menneen ajan kuvauskaan oikein tässä kirjassa onnistunut. Lue mieluummin Vuoren aiempaa tuotantoa. 




Sophie Kinsella: Kuka on pomo 


Tarvitsin juuri tällaista perushömppää väsyneeseen olotilaani. Kirjassa on täydellisen elämän tavoittelua, sen saavuttamattomuutta, väärinkäsityksiä, rakkautta.. Kesälukemista parhaillaan! 



Jessie Burton: Nukkekaappi 


Valitsin kirjan luettavakseni, koska se sijoittuu vuoteen 1686, ja yleensä rakastan historiallisia romaaneja. Tämä kirja oli kuitenkin kummallinen. Kirjan tunnelma on kummallinen. Kukaan ei sano asioita niinkuin ne ovat, kaikki on outoa kiertelyä. Lopulta tämäkin kirja oli pieni pettymys, sillä kirjassa ei ollut tarpeeksi menneen ajan kuvausta, eikä juonikaan lopulta vienyt mennessään. 


6 kommenttia:

  1. Mä muistaakseni tykkäsin tuosta Muistojen kerääjästä, luin sen joku aika sitten. Ahernit on tosi hyviä mielestäni. Ja luin äskettäin myös tuon Kinsellan. Ne kirjat on kyllä just sellasia "aivot narikkaan"-kirjoja, hauskoja ja viihdyttäviä.

    Ajatella, että joku saa oikeasti elää tuollasta elämää tuolla Toscanassa. Kadehdin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luin näitä kirjoja väsyneenä, ja kaipasin silloin rentoutusta. Ehkä toisenlaisessa mielentilassa olisin pitänyt Ahernin kirjasta enemmän, ainakin aiemmista olen pitänyt. Joskus kirjat ovat aivan erilaisia, kun ne lukee myöhemmin.

      Mutta tuollaisesta Italian elämästä minä haaveilen, ja siksi Ella Kannisen kirja oli ihana!

      Poista
  2. Ahern jäi minulta kesken; se oli puuduttava!
    Kinsellalta en edes tiennyt tulleen uutta; nyt sinnittelen kirjaston varausjonossa.

    Annie Hawes on minustakin Italian kuvaajana aivan omaa luokkaansa, vähän vastaavanlainen lukukokemus oli hiljan lukemani Joan Marblen Puutarha Italiassa. Siinä oli paljon puutarhaa ja puutarhanhoitoa, kukkia ja puita, joten kaikilta osin en siihen osannut samaistua, mutta myös kiehtovia ihmisiä ja tarinoita. (Hawes on parempi!)
    Pidätkö dekkareista? Camillerin Montalbanot ja Donna Leonin komisario Brunetit sijoittuvat Italiaan nekin, ja ovat varsin ruokaisaa luettavaa (kannattaa varata eväät lähettyville...!) Montalbano-televisiosarja tarjoaa sisilialaista silmänruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kirjavinkistä, laitoin tuon Puutarha Italiassa kirjan heti lukulistalleni! Jospa siitä tulisi edes hippunen puutarhanhoitoinnostusta minullekin, kukkapenkkini ovat täynnä ruohoa ja muita rikkaruohoja, en yhtään jaksaisi kitkeä niitä.

      Dekkareita en ole lukenut kymmeneen vuoteen, enkä voi katsoa mitään vähääkään jännittäviä ohjelmiakaan. Näen heti painajaisia, jos luen tai katson mitään vähääkään jännittävää! Ehkä pitäisi pitkästä aikaa kokeilla joku dekkarikin..

      Poista
    2. samasta syystä minäkin välttelen dekkareita sekä kirjoina että telkkarissa.
      En katso mitään jännärisarjoja ollenkaan, ja dekkareita luen äärimmäisen valikoivasti (Camilleri, Donna Leon ja jo edesmennyt Lawrence Sanders. Sekä Donald Westlake - siinä minun dekkarihyllyni)
      Montalbanot ovat hyvinkin siedettäviä kummassakin muodossa. Leonit ovat pikkuisen rajumpia, mutta vielä oman sietokykyni rajamailla :)

      Poista
    3. Kiitos tarkennuksista, ehkä sitten uskallan kokeilla Camillerin kirjoja!

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina! Kiitos!