lauantai 22. huhtikuuta 2017

Unelmointikirja (Järvien kesäkodit)



Olen saanut uuden unelman Järvien kesäkodit - kirjan myötä. Haluan mökin järven rannalta! En ole koskaan ennen halunnut, mutta olen muuttanut mieltäni. 

Olisipa ihanaa herätä ja nähdä aamulla ensimmäisenä järvimaisema ikkunasta. (Olkoonkin että puolet vuodesta ikkunasta näkyisi pelkkää lunta.) Olisipa ihanaa istua terassissa aamuteellä, muuten olisi hiljaista (=ei naapureita), mutta orava rapistelisi kuusessa. 

Olen aina ajatellut, etten halua mökkiä, koska stressaantuisin siitä, jos sinne ei jaksa lähteä. (Mökin pitäisi olla aika lähellä siis.) En ole koskaan halunnut muuttaa kauas kaupungista (kirjasto, kaupat, työpaikka), mutta nyt olen haaveillut kodista, joka olisi kaukana kaikista. (Naapureista lähinnä.) (Vaikka meillä ihan tavalliset, mukavat naapurit onkin, niin silti oma rauha olisi oma rauha.)




Tanja Hakalan ja Johanna Lehtisen ihanassa unelmointikirjassa on monta kaunista kotia, joten sielt löytyy ideoita ja oivalluksia monenlaisiin sisustuksiin. Kirjan on kustantanut Docendo. 

Upeiisiin kesäkuviin on tallennettu Suomen kesän parhaat puolet. Kuvia katsellessa kuulee veden liplatuksen, haistaa koivun ja tuntee ihollaan kevyen tuulenvirin. 




Onko sinulla omaa mökkiä tai haaveiletko sellaisesta? Millainen sinun haaveittesi mökki olisi? 




2 kommenttia:

  1. Meillä on pieni mökki Tampereen Näsijärvessä (saaressa). Se on hirsimökki jonka juuri viime vuonna maalasimme valkoiseksi sisältäpäin. Pala palalta sisustamme sitä rennolla otteella. Haluan, että mökki on sellainen paikka johon voin mennä stressaamatta kaikista tekemättömistä sisustushommista! <3

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina! Kiitos!