torstai 20. huhtikuuta 2017

The FamilyBoost - arvonta

Julkaisin jo alkuviikosta vieraskynäpostauksen Miten tukea koululaista. Postauksen kirjoittivat The FamilyBoostin perustaneet psykologit Heidi Livingston ja Julia Pöyhönen. 

The FamilyBoost on lapsiperheiden vanhemmille suunnattu voimavarapalvelu, sen tavoitteena perheiden hyvinvoinnin tukeminen. Se tarjoaa tietoa ja tukea vanhemmuuteen nopeasti ja helposti. Keltaisista linkeistä pääset nettisivuille. 

"Valtaosa suomalaisista vanhemmista toivoo ulkopuolista tukea vanhemmuuteen jossakin vaiheessa lastensa kehitystä. Yleisiä syitä tuen hakemiseen ovat vanhemman väsymys tai halu oppia uusia kasvatuskeinoja, lapsen pelot, kaveripulmat tai käyttäytymiseen liittyvät ongelmat, sekä vanhempien ero.
Meille The FamilyBoostissa on tärkeää, että palvelumme ovat helposti lapsiperheiden vanhempien saatavilla. Tavoitteenamme on tarjota vanhemmille luotettavaa tietoa ja tukea matalalla kynnyksellä asuinpaikasta riippumatta. Palveluita voi käyttää omalla nimellään tai anonyymisti nimimerkillä.

Vanhempien kokema yksinäisyys on etenkin pikkulapsiaikana hyvin tavallista. Tämän vuoksi yhteisöllisyys on vahvana osana The FamilyBoostia. Vanhemmuuden voimalähde tarkoittaa tiedon ja uuden oppimisen lisäksi myös vertaistukea ja verkostoitumista! "




Kommentoi tätä postausta ja osallistut arvontaan, jossa voit voittaa 5.5. alkavan VoimaBoostin. (Kaikki Boostit löytyvät täältä.) Arvonta päättyy 25.4. klo 18.00. 

VoimaBoosti on verkkokurssi, jossa keskitytäään vanhempaan ja vanhemman tarpeisiin, jotka helposti unohtuvat ja jäävät taka-alalle lapsiperhearjessa. Hyvinvoivan lapsen kasvatus on helpompaa, kun vanehmmatkin voivat hyvin. 

(Et tarvitse erilaisia ohjelmia kurssin käymiseen, vaan voit käydä kurssia tietokoneella, älypuhelimella tai tabletilla. Lue tarkempi kuvaus täältä. )

Täältä voit tilata ilmaisen oppaan sähköpostiisi, jonka avulla saat lapsesi tottelemaan ja The FamilyBoostin blogista täältä voit lukea muita mielenkiintoisia artikkeleja lasten kasvatukseen liittyen. 



Yhteistyössä The FamilyBoost
(klikkaa linkkejä huoletta, en saa niiden käytöstä tuloja)
(kuvat on lainattu The FamilyBoostin nettisivuilta)

6 kommenttia:

  1. Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Mukana arvonnassa.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  2. En itse tarvitse, mutta jos saa lahjoa kaveria tällä niin sitten laitan arvan vetämään :D

    matti.viikate@luukku.com

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, että huomioidaan koko perheen hyvinvointi tällä tavalla. Mukana.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  4. Mukana :-)

    matti.viikate@luukku.com

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina! Kiitos!