lauantai 29. huhtikuuta 2017

Hyvästä ja pahasta





Mietin, miksi usein jätämme sanomatta hyvää. Tilanteita, joissa hyvää voisi sanoa, on päivittäin. 

Kun työkaverilla on kiva paita, sen voisi sanoa. Aina ei tule sanotuksi. Ihan hyvin voisi sanoa, tai mitä tahansa kivaa ja hyvää. Siitä voisi tulla toisille hyvä mieli, ihan pienestä asiasta. 

En tiedä, tuleeko pahaa sanottua helpommin. Ei ehkä sitäkään. Eikä toki pidäkään. 

Sitäkin mietin, että miksi sitä ei saa aina suutaan auki, kun pitäisi. Miksi ei tule aina sanottua suoraan, mitä ajattelee. Ei voi olettaa, että joku osaa lukea ajatuksia. 

Jos joku asia harmittaa, pitää sanoa harmituksen aihe suoraan. Ei mököttämisestä ole mitään hyötyä, jos mökötyksen kohde ei tiedä, miksi hänelle mökötetään. Eikä sitten voi tehdä asian eteen mitään, että mökötys loppuisi. 

Silloinkin pitää saada suunsa auki, kun pitä itseään puolustaa. Joskus tulee ajateltua, ettei halua loukata toista, vaikka se toinen olisi loukannut itseä. Outoa, jos toinen haluaa loukata, luulisi että silloin saa loukata takaisin. Vai olisiko parempi kääntää se toinen poski? Jos sanoo vastaan, saa kuulla olevansa huumorintajuton ja tosikko tai ilkeä tai mitä vain. 

Niin. Mietin vain, että kyllä joskus on vaikeaa tulla ihmisten kanssa toimeen. Vaikka itse tarkoittaisi hyvää. Ja joskus taas on sellaista, että on oikein helppo olla toisten kanssa, eikä tällaisia tarvitse pohtia lainkaan. 


2 kommenttia:

  1. Samoja juttuja olen miettinyt. Mua on jäänyt kaivelemaan vuosien takainen juttu. Olimme serkkupoikani häissä ja siskonsa oli käynyt oikein meikattavana ja kammattavana, vaikka tavallisesti on oikein sellainen perus verkkari-poninhäntämutsi. Mekkokin oli sellainen tyyliä Marilyn: selkä paljas ja niskan takaa kiersi pieni kangassuikale. Hän oli niin tyrmäävän kaunis ja ajattelin sitä moneen kertaan, mutta jostakin kumman syystä en sanonut sitä hänelle itselleen -kai sen vieläkin voisi tehdä.
    Tuossa itseni puolustamisessa olen tosi huono. Mulla tulee aina itku jo pelkästä ajatuksesta, että pitäisi ruveta tuomaan esille omaa kantaansa. Kummallista, että edes iän mukana ei tunnu tulevan sellaista varmuutta, että se onnistuisi.
    T: farmarin rouva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä mietityttää paljonkin nämä asiat, vaikka ei juuri olisikaan sattunut mitään. Mutta joskus vanhatkin asiat nousevat mieleen. Välillä minä avaan suuni kovinkin herkästi, ja välillä taas en lainkaan tarpeeksi. Riippuu, mitä asia koskee. Mutta voihan sen kehun kertoa vaikka vuosia jälkikäteen, että hei, tuli mieleen miten kaunis olit silloin kerran siellä juhlissa! Varmasti ilahduttaisi!

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina! Kiitos!