sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Emman kakkukirja + Arvonta

Kirjan ja ruusun päivän kunniaksi pääsen arpomaan teille ihanan kakkukirjan. Kakkutaiteilija Emma Iivanaisen Emman kakkukirja - leivo, kuorruta ja koristele on varmaan kaunein leivontakirja, minkä olen koskaan nähnyt. (Toki hänen aiemmatkin leivontakirjat ovat syötävän suloisia, kurkkaa täältä Emman makea joulu - kirja.) 

Kommentoi tähän postaukseen 30.4. klo 18.00 mennessä, niin olet mukana arvonnassa. Edit: Arvonta on päättynyt, kirjan voitti Ida! Olen laittanut sinulle sähköpostia. 
Olisi tietysti kiva, jos myös seuraisit blogiani vaikka bloglovinissa, blogilistalla tai instagramissa (laura.marik). Mutta pelkkä kommentti riittää arvontaan osallistumiseen! 




Kakkukirjan alussa on ohjeet eri tekniikoihin, mitä kakkuja tehdessä tarvitsee. Kirjasta löydät koristeluohjeiden lisäksi ohjeita tikkareihin, muffinsseihin, kekseihin, täyte- ja juustokakkuihin. (Laitan ensi viikolla pari ohjetta tännekin, kokeilin paria reseptiä, joten meillä on taas herkuteltu!)

Osa ohjeista on todella helppoja, ja osa hiukan vaativampia, ja osasta saa muokattua kumpia tahansa omaan makuun sopivaksi. Itse olen kokeillut nyt kahta ohjetta, ja kirjassa on monta mielenkiintoista, joita aion kokeilla. 





Yhteistyössä Docendo 

27 kommenttia:

  1. Uusille ideoille olisi kovasti käyttöä!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Kylläpä on herkkulisen näköinen kirja! :)

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Tästä kirjasta saisi varmasti inspiraatiota peruskakkuja vaativampiin versioihin!
    Mukana arvonnassa!

    miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  4. Oi mitä herkkuja kuvissa! Mukana arvonnassa :)
    helena.koivusalo@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Mukana kivassa arvonnassa. Juhlia on tulossa toukokuussa useita, ehkäpä kirjasta olisi apua :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  6. Kesän juhliin ideoita kirjan muodossa. Jee! Mukana herkullisessa arvonnassa.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  7. Ihana kirja, ehdottomasti mukana arvonnassa :)
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Varmasti ihana kirja. Seuraan Bloglovinin kautta. Mukana :) 66aurinkoinen@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Ihana kirja, ehdottomasti mukana arvonnassa!! sydamellista@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Tästä saisi inspiraatiota kesän juhliin, mukana kivassa arvonnassa!
    saya
    sayav at hotmail.fi

    VastaaPoista
  11. Ihana kirja. Saisi paljon ideoita :)
    mantalisti0@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Mukana arvonnassa.
    klaara49(at)luukku.com

    VastaaPoista
  13. Mukana arvonnassa!

    matti.viikate@luukku.com

    VastaaPoista
  14. Mukana ollaan :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Mukana arvonnassa.
    malla.koivukangas@luukku.com

    VastaaPoista
  16. Ihana kirja, mukana arvonnassa.
    ainosofia at hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Kesällä on juhlia tulossa, joten kakkukirjalle olisi käyttöä. :)
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Mukaan!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  19. Kiva kirja, mukana!
    sinitiiainen@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Mukana!
    sanna.salmi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  21. Mukana upean kirjan arvonnassa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Ihana kirja. Jos voitto ei osu kohdalle, niin pitää varmaan hommata silti itselleni tämä <3 -S

    VastaaPoista
  23. Mukana!

    kayttaja345@suomi24.fi

    VastaaPoista
  24. Mukana arvonnassa:)
    kayttaja1234@suomi24.fi

    VastaaPoista
  25. Ehdottomasti mukana arvonnassa.

    -Arja

    VastaaPoista
  26. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  27. Mukana arvonnassa!
    Kirsi Huotari
    kirsi.huotari79@luukku.com

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina! Kiitos!