sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Ihanaa on: arki, kotoilu, hygge





Tässä on meidän keittiön hylly. Pidän tästä ihan hirmuisen paljon. Hylly on edellisen asukkaan jäljiltä, maalasin sen vain uudestaan. Siinä on esillä tavaroita, joista tulen hyvälle tuulelle. Maatuskat ja lyhdyt muistuttavat viime kesän matkoista (Kreeta ja Venäjä). 


Suurin osa elämästä on arkea. Siksi olen päättänyt, että se on ihanaa. Ihan tietoisesti olen tehnyt valinnan, että elämä on ihanaa, ja arki on ihanaa. Kotoilu on ihanaa. Tätä on kai hygge. 

Ja se on, kun vain päättää. Ei minun elämäni ole sen kummempaa kuin kenenkään muunkaan. Ihan tavallista. Mutta minulle tavallinen riittää. No, en ole kauhean kunnianhimoinen. Mutta tarvitseeko kaikkien ollakaan? 

Haluan, että elämäni on hyvä. Jos joskus vanhana muistelen elämääni, voin todeta, että hyvä näin, olen tyytyväinen. En ole hukannut elämääni. Minun käsitykseni mukaan meillä on tämä yksi elämä täällä. Koitetaan siis olla onnellisia. Ja jos mahdollista, koitetaan tehdä muita onnellisiksi. 

Minä pidän rutiineista. Niistä arki koostuu. Aamupaloista, työmatkoista, kauppakasseista ja hampaanpesuista. Toki nautin juhlista ja lomista, mutta en elä vain niitä varten. Nautin joka päivästä, rauhallisista teekupillisista ja aamuhalauksista. 

Arki ei ole tylsää. Vaikka päivät soljuvat samanlaisina, se ei minua haittaa. Välillä huomaan, että kaksikymmentä vuotta on hävinnyt jonnekin. Ei se mitään. Olen nauttinut niistä, vaikka en jokaista päivää muistakaan. 

Jokaisessa päivässä on jotain ihanaa tai kaunista. Jokin pieni hetki. Lapaseen tarttunut lumihiutale. Lapsen lämmin unihengitys. Lämmin uunin kylki. Koululaisen innostunut selostus. Mikä vain.  

Mitä sinä ajattelet onnellisuudesta? Mistä asioista se muodostuu? Entä onko arki sinusta ihanaa? 



2 kommenttia:

  1. Mä olen myös arjen ja sellasen ihan tavallisen elämän puolesta puhuja. Ihania juttuja on vaikkapa siivottu koti ja pihanarulla liehuvat pyykit. Ja pidän myös rutiineista. Siksi varmaankin mun erittäin epäsäännöllinen työni onkin osaltaan niin kuluttavaa ja epäsopivaa mulle... Mielestäni koti on paras paikka ja tykkään kodistani ja olen todella paljon kotona. Joskus toki kaipaa vähän jotain muutakin ja vaikka pientä reissua, mutta yleensä olen lähes kaiken vapaa-ajan tyytyväisenä kotona.

    VastaaPoista
  2. Ulkona kuivunut pyykki! Olisipa pian kesä! On niin ihanaa mennä nukkumaan lakanoihin, jotka on otettu juuri narulta!

    Kotona on ihanaa. Haluan joka lomalla olla osan ajasta kotona, koska se on niin kivaa. Viikonloppu varsinkin meinaa olla liian lyhyt minnekään lähtemiseen.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina! Kiitos!