keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Näin meillä pysyy järjestys


(ja sinne on muuten tulossa jotain uutta pian!)










Ensinnäkin, tavaraa pitää olla tarpeeksi vähän, jotta ne pysyvät järjestyksessä. Tai sitten pitää asua yksin, niin ettei kukaan muu ole siirtelemässä tavaroita (oletuksena tietenkin, että itsellä tulee laitettua tavarat aina paikoilleen.) 

Itse pidän yllä olevan ohjeen lisäksi kotini järjestyksessä seuraavin tavoin: 

* Lasten pienet vaatteet laitetaan kiertoon seuraavalle niin, että ne säilytetään laatikossa, jossa on kokomerkintä. Sieltä on helppo katsoa "uusia" vaatteita ennen kauppareissua. (Juuri nyt nuorimmainen sai kaikki seuraavan koon vaattet omasta kaapista. Säästyin kauppareissulta!)

* Poismenevät tavarat viedään kotoa mahdollisimman pian pois. Muuten ne jäävät lojumaan ja ovat taas kohta ympäri taloa. Poismeneville tavaroille on oma säilytyspaikkansa, jonka koko on rajallinen. 

* Mietin, tarvitsenko tosiaan tätä. (Kolmatta paistinpannua vaikka. Jos en, en osta uutta, vaikka olisi kuinka hyvä tarjous.)

* Käyn kotona kaappeja ja laatikoita säännöllisesti läpi. Vaikka ne ovat järjestyksessä, jokin tavara on saattanut menettää merkityksensä. Ehkä ennen tarvitsin sitä, mutta enpä enää. Siis pois. 

* Ulkovaatteet käydään läpi aina kauden vaihtuessa. Samoin kesä/talvivaatteet. 

* Muut tavarat järjestän vähintään kerran vuodessa. 

* AINA, kun huomaan tavaran, joka rikki / tarpeeton / poistettava, laitan sen HETI pois. 

Mikä on sinun paras järjestelyvinkkisi? 

7 kommenttia:

  1. Minä olen periaatteessa aika samanlainen kuin sinä tässä hommassa. Kuitenkin huomaan, että aika usein jätän tavaroita lojumaan eri syistä. Mulla on siis kyllä aina kaappien sisäpuolet hyvässä järjestyksessä ja kaikelle on paikkansa, mutta sitten välillä vaan huomaan, että joka paikka on sekaisin, enkä jaksa laitella tavaroita paikalleen. Toisaalta sitten välillä on ihana iskeytyä kaiken sen sekasorron kimppuun ja järkätä kunnolla!

    Osallistuuko teillä muu perhe näihin järjestelyihin ja paikoilleen laittamisiin? Musta nimittäin tuntuu, että meillä tämä on vain ja ainostaan minun juttu ja minun homma... lapset siis jättää kamojansa lojumaan sinne sun tänne (vaikka ovat jo isoja...) ja joskus en vaan jaksa olla ihan koko aikaa huomauttamasta siitä. On toki aikoja, että olen yksi räpättävä perässäkulkija täällä ja huutelen lapset omista huoneistaan yläkerrasta jonkun aivan naurettavankin asian takia ("tule tänne!" *tulee, useamman komennon jälkeen* "laita nuo kenkäsi paikoilleen"). Jonka siis olisin voinut ilman ärsyyntymistä ja raivareita tehdä sata kertaa nopeammin itse... mutta välillä juoksutan lapsia ihan tahallani, että muistaisivat seuraavalla kerralla... (no, eivät muista...) Ehkä juuri siksi, että meillä vain minä haluan että on tavarat paikallaan, ja muut ei siitä piittaa, alan itsekin sitten laiskottelemaan ja jätän tavarat lojumaan.

    Enivei, oikein hyvät konstit ja systeemit sinulla on! Tuolla lailla homma todellakin toimii, jos vaan itse jaksaa toimia systemaattisesti koko ajan tuon systeemin mukaan. Olen erittäin samoilla linjoilla: vain vähän tavaraa, ei ostella tarpeetonta, heti roinat pois nurkista (ja tämä on ehkä eniten kompastuskivi mulla, koska saatan sitten roikotella niitä pois lähteviä pussukoita), säännöllistä kaappien kollaamista, kausivaatteiden tsekkausta.

    Joskus mä mietin, että mielestäni olen ollut aina siisti. Mutta sitten palauttelen mieleeni ajan, kun lapset (neljä lasta, ikäero isoimman ja pienimmän välillä 6,5 vuotta) oli pieniä... vaikka mä kävin koko ajan kaappeja läpi ja laitoin pieniä vaatteita pois jne, niin meillä tuntui olevan koko ajan kaaos. Vaatteita ja muuta roinaa oli kauheasti. Lasten kasvaessa tilanne sitten helpottui, nyt asuu enää kaksi nuorinta kotona ja tosiaan tämä meidän remonttikin on valmis ja sitä myöten todellakin kaikelle on paikka ja kaikki turha on karsittu. Tämä nykyinen ajoittainen sekaisuus on lähinnä siis vaan omasta jaksamisesta kiinni.

    Ai että mä niin tykkään tästä aiheesta!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me järjestetään melkolailla joka ilta koti. Lapset järjestävät omat huoneensa (1/3 tekee sen oma-aloitteisesti), ja loput hommat jaan jokaiselle. Ja pitkin päivää minä laittelen kaikkea paikalleen.. Meillä sotkee lähinnä nuorin, joka kuljettelee leluja ja rakentaa majoja, ja ne saavat usein olla iltaan saakka.

      Järjestely on vaan niin kivaa. Ihan parasta!

      Poista
    2. Ja lisäys, vanhin lapsista sotkee vain oman huoneensa, mutta sen oikein lahjakkaasti!

      Poista
  2. Lisää näitä. Täällä yksi kaaoksessa elänyt, mutta nyt siihen lopen uupunut, joka kaipaa kaikki energiat ja vinkit, jotta saisi käytyä koko huushollin läpi ja hävitettyä tarpeettomat tavarat pois.

    Teillä on tosi kaunis koti <3

    -S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tähän aiheeseen tulen palaamaan, mulla on mielessä kokonainen sarja aiheesta!

      Poista
  3. Meillä on vain yhdessä vaatehuoneista "tavallinen" ovi. Muutoin lasiovi, jolloin vaatehuonetta ei voi käyttää varastona ;)
    http://westendmum.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on vain yksi vaatehuone, ja meille se on ihan turha. Vaatekaappi riittäisi. Nyt siellä on leluja ja pelejä (ihan siksi, että kai siellä jotain pitää säilyttää). Pidän enemmän kaapeista. Tuntuu, että vaatehuoneeseen jää turhaa tilaa.

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina! Kiitos!