sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Valkoinen kuusi ja muita jouluvalmisteluja














Laitettiin lasten kanssa valkoinen kuusi olohuoneeseen. Meillä on ollut tapana laittaa se näin ensimmäisenä adventtina. Oikea kuusi tulee sitten jouluksi. Ehkä laitan koristeita tasaisemmin, kunhan lapset menevät nukkumaan.  

Muita joulukoristeita on varsin maltillisesti, keittiössä on yksi asetelma lipaston päällä ja toinen pöydällä. Niiden lisäksi on vain muutamat jouluvalot, jotka nyt ovat talvella muutenkin. Nämä riittävät.

Joulun tuntua tuovat enemmän glögi ja suklaa, joita ollaan nautiskeltu pitkin syksyä vaikka kuinka paljon. Joulutortut leivottiin Kinuskikissa ohjeella kukan muotoisiksi (no sellaisia niistä piti tulla, mutta kuten huomaatte, ensi kerralla leivotaan perinteisiä..). 

Jos vielä tekisin tälle iltaa piparkakkutaikinan, tai ainakin viimeistelisin joulukalenterin (jos minulla on kaikkiin luukkuihin yllätyksiä).. Tänä vuonna olen tehnyt todella vähän jouluvalmisteluja aiempiin verrattuna, mutta ehkä joulu tulee näinkin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina! Kiitos!