keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Näin varaudut maailmanloppuun


Rick Yancey: 5. aalto

Kun ulkoavaruuden oliot hyökkäävät, vain vahvimmat selviytyvät. Tiedät kyllä, ne hyökkäävät tietysti Amerikkaan. (Täälläkin vinkkasin yhdestä maailmanloppukirjasta, joka oli kyllä parempi kuin 5. aalto.)

Vinkki: Hamstraa hirmuisesti ruokaa ja pysyttele yksin. 

*

Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous

Harvoin luen sellaista kirjaa loppuun, josta en pidä. Nyt luin. Kirjassa oli turhia, juoneen liittymättömiä tapahtumia ja liian vaikea ihmissuhde. Odotin koko ajan, että kirja muuttuu hyväksi, mutta ei. 

No, maailmanloppukirja tämäkin. 

*

Victoria Hislop: Saari 

Millaista elämä on, kun saa taudin, josta ei voi parantua? Kun joutuu eroon perheestään, ja aloittamaan elämänsä tuntemattomien seurassa? Millaista on rakastua, ja rakastua uudestaan, luvattomasti? 

Kreetalle sijoittuva tarina on kerrottu kauniisti, vaikka itse kertomus on ajoittain surullinen. 

*

Anna Jansson: Amorin kiehkurat

Rakkausromaani, joka on juuri niin rentouttava, kuin toivoa voi. Sopivan hömpät hahmot eikä liikaa kiemuroita takaavat aivot narikkaan - lopputuloksen. kampaamoon sijoittuva hyväntuulinen ja hauska kirja. 

*

Kristine Barnett: Ihmeellinen mieli. Poikani tarina

Kirja kertoo siitä, kuinka autistisesta pojasta kasvoi maailman älykkäin poika. Sinulle, joak pidät Torey Haydenin kirjoista. 


Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä

Perushömppä. 





J.K.Rowling: Harry Potter ja kirottu lapsi

Näytelmän muotoon kirjoitettu tarina siitä, mitä tapahtuu Harry Potterin perheelle yhdeksäntoista vuotta myöhemmin viimeisestä kirjasta. Aluksi näytelmän lukeminen tuntui kummalliselta (en lue näytelmiä koskaan), mutta äkkiä siihen tottui. Toki olisin mieluummin lukenut kirjaa, jossa paikkoja olisi kuvailtu ja maailmaan olisi päässyt paremmin sisälle. Kaikkein eniten olen pitänyt ensimmäisestä kirjasta, sillä siinä taikamaailma on paras. Ehkäpä pitäisi taas lukea se. 



Nuorille ja Suomen linnassa asuville

Sanna Isto: Maan alaiset

Suomen linnan alla asuu joukko olioita, jollaiseksi Metuli muuttuu. Lasten ja nuorten versio kirjasta Muodonmuutos (Franz Kafka). 


Andrew Blackwell: Aurinkoloma Tsernobylissä

Kauneutta löytyy niin öljykentiltä kuin Tyynenmeren roskapyörteeltä. Blackwell matkustaa maailman saastuneimpiin paikkoihin ja huomaa, ettei ihminen helpolla voita luontoa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina! Kiitos!