maanantai 4. heinäkuuta 2016

Kreeta / Osa 1 / Hania

Valtava määrä kuvia, järjestämisessä on mennyt useita tunteja. Varsinkin, kun monen kuvan kohdalla on täytynyt pysähtyä nauttimaan.. Lämmöstä ja auringosta. Oli niin onnistunut matka, etten etukäteen osannut arvatakaan. Ihanaa. Lähtisin heti uudelleen. 

Kävimme Kreetalla, Haniassa Agia Marinassa koko perheen matkalla kesäkuun lopulla. Lennot menivät hyvin, mutta silti minua pelotti ihan kamalasti. Koko ajan tuntui, että kone putoaa. Perillä minua pelotti vielä hotellikuljetuksessakin, koska Hanian lentokentältä kulkee kapoinen mutkikas tie vuorenrinnettä alas, ja minulla on kamala korkeanpaikan kammo. (Mistä olen sen saanut? Ei muuten nuorempana pelottanut lainkaan.)

Onneksi hotelli, sen sijainti ja henkilökunta olivat aivan täydelliset, ja koko viikon sain vain nauttia kesästä ja hyvästä ruuasta ja ennenkaikkea kauneudesta. Mikään ei mennyt lomalla huonosti, vaan kaikki oli täydellistä. Olen niin onnellinen, että loma meni niin hyvin. 

Tässä muutama kuva Hanian kaupungista, jossa kävimme ensimmäisenä kokonaisena matkapäivänä. Instagramiin olen kuvia saanut laitettua jo aiemmin, ja sieltä näitä löytyy enemmänkin. Kun saavuimme Kreetalle, lämmintä oli 42 astetta! Aivan ihanaa, ei ollenkaan liian kuumaa minulle! Muutaman päivän jälkeen lämpö putosi noin 35:een, mutta kyllä siellä vielä silti tarkeni. 

Koska päivä oli niin kuuma, emme olleet kaupungilla pitkään. Kävimme kauppahallissa ostamassa syötävää, ihailimme näkymia ja kävelimme Venetsialaiseen satamaan. Haniassa olisi takuulla ollut enemmänkin nähtävää, mutta minulle muutaman tunnin ihmisvilinä riitti, sillä hain lomalta enemmänkin rauhallisuutta ja rentoutumista. Loppuloman aikana keskityimmekin uimiseen ja syömiseen. 

  




4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia...mekin ollaan käyty tuolla, hyvät muistot. Menisin uudelleen :)

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia 💕 Matkakuume vain nousee...

    Millä nimellä sut löytää Instasta? En ainakaan puhelimella onnistunut löytämään tuota tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin ihanaa! Minulla matkakuume vain paheni tämän reissun myötä! Istassa minut löytää nimellä laura.marik (blogin oikeassa yläreunassa on kuvallinen linkki, mutta se ei varmaan näy puhelimessa?)

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina! Kiitos!