torstai 28. huhtikuuta 2016

Parisuhdeneuvoja

Luin jokin aika sitten kirjan Täydellinen avioliitto, ja se tietysti laittoi miettimään, miten sellaisen saa. Ensinnäkin tulee määritellä, millainen on täydellinen avioliitto. Koitin pitkään miettiä, mutta en osaa sanoa. Sellainen, jossa kummallakin on hyvä olla? 

No, olen taas lukenut muutaman kirjan, ja niissä kaikissa oli neuvoja siihen, kuinka parisuhde pysyisi hyvänä ja toimivana. Näitä neuvoja noudattamalla liitto menestynee. 


*

Anna Perho: Pientä säätöä

s. 56 : "Harrasta seksiä oman kumppanisi kanssa aina kun voit." 

- Hyvä täsmennys tuo, että oman kumppanin.-


*

David Eddies: Sisäsiisti isä

Tässä kirjassa on paljon neuvoja, ensinnäkin lastenhoitoon liittyen, mutta myös parisuhteeseen liittyen. Esimerkiksi seuraava:

s. 102 "Älkää riidelkö silloin, kun olette väsyneitä."

Harmikseni en enää löytänyt sitä kohtaa, jossa Eddie tunnustaa olevansa aina väärässä, ja vaimonsa oikeassa, vaikka aluksi näyttäisi muulta. (Tämähän lienee selviö, että vaimo on aina oikeassa?)




Nina George: Pieni kirjapuoti Pariisissa

Tämän kirjan ei erityisemmin ole tarkoitus neuvoa ketään, mutta muutaman neuvon löysin silti, ja tänne valitsin yhden. 

s. 66 "Kuuntele, mitä he (naiset) haluavat." 

*

Ja lopuksi tulisi ehkä muistaa tämä: 

Maeve Binchy: Kastanjakadun väki 

s. 21 " ..On monta eri tapaa elää elämää.."


Palaan tähän parisuheasiaan piakkoin. Onkos teillä jotain hyviä vinkkejä? Tai jotain sanottavaa parisuhteista? 

2 kommenttia:

  1. Minusta on hieman hassu tuo kirjan neuvo kehottaa olla riitelemättä väsyneenä. Milloinkas sitä muutoin tuleekaan ärtynyt ja riitaisa olo kuin väsyneenä? :D Oma taktiikkani on välttää väsymykseen ajautumista (ei liian aikataulutettua elämää). Eli blogisikin teema rauhallinen kotoilu on aika toimiva parisuhdevinkki mielestäni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, ja kun on ärtynyt olo, on tosi vaikea lopetta riitelyä! Aika hankalaa hillitä itsensä ja sanoa että nyt olen väsynyt, jatketaanpa huomenna!

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina! Kiitos!