maanantai 29. joulukuuta 2014

Puolukkakakku piparkakkupohjalla



Halusin jouluksi jälkiruuan, joka ei olisi kamalan makea. Tarjolla oli niin pajon kaikkea sokerista, että puolukkakakku oli hyvä ratkaisu. 

Pohjan tein pipareista. Murustelin muutaman piparin ja lisäsin sekaan hiukan sulatettua voita. Täyteeseen vaahdotin 2 dl kermaa ja 200g maustamatonta tuorejuustoa. Lisäsin 2 liivatelehteä ja puolukoita (niitä ei tarvitse laittaa paljoa). Jääkaappiin yöksi, ja seuraavana päivänä on valmista. (Juustokakun ohje täällä, periaatteessa samalla ohjeella tein. Liivatteet sulatin sekamehuun.)





tiistai 23. joulukuuta 2014

Itsetehdyt marmeladit ja Marianne-kinuskipalat


Viime jouluna olin jemmannut pari ohjetta, joita nyt kokeilin. Tein ensimmäistä kertaa marmeladeja, ja nämä oli kyllä tosi helppoja tehdä. Lapsena teimme usein kinuskia, ja näistä lapsuuden herkuista löysin hiukan päivitetyn version. 

Marmeladit 16 kpl 

3 dl mansikkasosetta (sauvasekoittimella pakastemarjoista)
3 dl hillo-marmeladisokeria
1 rlk sitruunamehua

Keitä noin puoli tuntia, sekoittele välillä. Kaada muotteihin ja anna jähmettyä jäkaapissa noin puoli tuntia. Kierittele marmeladit sokerissa. 

Kinuskipalat 30 kpl 

2 dl kuohukermaa
2 dl vaaleaa siirappia
2 dl sokeria

Keitä noin 15 minuuttia, sekoittele välillä. Ota kattila liedeltä ja sekoita kinuskiin (1 rlk voita +) 1½ dl Marianne crush-rouhetta. Kaada pieniin vuokiin tai voideltuun vuokaan. Kun kinuski on jähmettynyt, siitä voi leikata paloja. Pinnan voisi koristella vaikka sulatetulla suklaalla. 

Kinuski on valmista, kun sitä tiputtaa hiukan vesilasiin, ja sitä voi muotoilla. Kinuskin pitää pysyä muodossaan vedestä ottamisen jälkeen. 


perjantai 12. joulukuuta 2014

Pikeeri ja piparien koristelua


Piparien koristelu pikeeri

½ valkuainen
2 dl tomusokeria

sitruunamehua
Vatkaa valkuaista ja tomusokeria noin kolme minuuttia. 
Lisää 5 tippaa sitruunamehua. 



Kuvioiden täyttämiseen käytettävään pikeeriin laitetaan hiukan vähemmän sokeria ja talon kasaamiseen käytettävään taas hiukan enemmän. 

Talon kasaaminen on helpompaa sulatetulla sokerilla, mutta pikeerillä minä saan hiukan kauniimman lopputuloksen. Piparien koristelu -piparkakkutalon varsinkin- on kärsivällisten ja pikkutarkkojen ihmisten puuhaa. Ei siis minun ollenkaan! No, syötäväksi tämää on tarkoitettu. Ei tule montaa päivää kestämään! 




maanantai 8. joulukuuta 2014

Piparit Hyvää joulua- painatuksella



Piparitaikina

Kiehauta kattilassa 2 dl siirappia + 2 dl sokeria + 4 tl kanelia + 2 tl inkivääriä + 2 tl neilikkaa. 

Lisää 250 g voita, anna sulaa.

Sekoita taikinaan 2 munaa + 10 dl vehnäjauhoja + 2 tl soodaa. 
Anna seistä jääkaapissa seuraavaan päivään. 

Paina pipareihin kuva ennen paistamista. 

Paista 200 asteessa noin 8 minuuttia. 



Tässä viimevuotinen piparkakkutalo. Monen monta kertaa olen tämän Muumitalon tehnyt, mutta kertaakaan en ole ollut tyytyväinen. En vain jaksa pipertää ja olla tarpeeksi huolellinen... No, syötäväksi tämänkin tein.