perjantai 24. lokakuuta 2014

Sydän- ja tähtitortut



Helpoin leivonnainen on varmaan joulutortut. Valmiille voitaikinalevylle omenakanelihilloa ja uuniin. Mukavaa, kun luumuhillolle on vaihtoehtoja. Minusta sydämen- ja tähdenmuotoiset tortut ovat kauniimpia kuin perinteiset sakaratortut. Ylimääräisiä reunapaloja tietysti jää. 


Pikkuhiljaa kaikenlaiset joulujutut ujuttautuvat ajatuksiin. Kaupassa käydessä tulee katseltua mahdollisia joululahjoja. Jouluruokiakin olen jo miettinyt (vaikka joka joulu onkin melkein samat perinteiset...). 




maanantai 22. syyskuuta 2014

Juustokakku (sitruuna, ananas tai vaikka vanilja)

Tällä perusohjeella voi tehdä juuri sellaisen juustokakun kuin haluaa. Omat suosikkini ovat sitruunajuustokakku, ananasjuustokakku ja vaniljajuustokakku. 

Tuorejuuston makua muuttamalla maku voi olla vaikka suklaa tai appelsiini. Tietysti kakkuun voi lisätä mansikoita, mustikoita, kinuskia, rahkaa tai jugurttia.

Tämä ohje on isoon vuokaan. 





Pohja
keksejä (esim. 8 kpl digestivejä)
50g margariinia

Murskaa keksit ja sekoita sulatettu margariini. Levitä muruseos irtopohjavuokaan (jossa on leivinpaperi). (Huom! Leivinpaperi on helpompi poistaa, kun se on leikattu kahteen osaan, jotka ovat hiukan päällekkäin. Kun kakku on valmis, irrotetaan nämä paperit vuorotellen.)

Täyte
Vatkaa 2 purkkia vaahtoutuvaa vaniljakastiketta (tai kermaa). 
Lisää 2 purkkia tuorejuustoa (sitruuna / ananas / suklaa). 
Lisää tarvittaessa ½dl tomusokeria. 

Raasta sitruunan kuori ja purista mehu, sekoita täytteeseen. 

Liota 4 liivatelehteä kylmässä vedessä muutama minuutti, purista vesi pois ja liuota kuumaan appelsiinimehuun (½dl). Lisää täytteeseen. 

Laita pariksi tunniksi jääkaappiin jähmettymään. (Muuten kiilteeseen sekoittuu täytettä. Jos kakussa on ilmakuplia parin tunnin jälkeen, puhkaise ne ja anna kakun jähmettyä vielä tunti.)

Kiille
Laita 2 liivatelehteä kylmään veteen muutamaksi minuutiksi, purista kuivasi ja liuota pariin desilitraan appelsiinimehua. Kaada täytteen päälle. Anna jähmettyä yön yli jääkaapissa. 

Kiilteen mehu valitaan tietenkin sen mukaan, minkävärisen siitä haluaa. 



perjantai 19. syyskuuta 2014

Kinkkuvoileipäkakku

Täyte 1
250g kinkkua + 300g ranskankermaa + mustapippuria + chilijauhetta

Täyte 2
1 punainen paprika + 200 g tuorejuustoa (esim. paprika-chili) + 100g ranskankermaa + mustapippuria + paprikajauhetta

Pohja
ruisvuokaleipä
paahtoleipää (esim. ruis)


Leikkaa leivistä reunat pois. Kokoa vuorotellen leipää ja täytteitä. (Tumma leipä, kinkkutäyte, vaalea leipä, paprikatäyte) Kostuta leivät lihaliemellä. 

Kääri voileipäkakku kelmuun ja anna vetäytyä jääkaapissa yön yli. 





Kuorrutus
600g Oltermanni tai Paimenpoika-sulatejuustoa
tilkka maitoa

Lämmitä sulatejuustoa ja maitoa kattilassa kunnes seos on tasaista. Anna jäähtyä jonkin aikaa (jähmettyä). Kaada voileipäkakun päälle. Koristele. 

lauantai 30. elokuuta 2014

Virkattu heijastinkukka

Illat alkavat olla pimeitä, kohta on heijastimille käyttöä. Tällä kertaa ripustan takkiin itsetehdyn, virkatun heijastinkukan. Valmistukseen ei mene kuin hetki! Valkoisen värin vuoksi se voi talvella olla vaikka lumihiutale. 

Ensin leikataan heijastinnauhasta kaksi ympyrää, jotka asetetaan vastakkain. Ympyröiden reunat rei'itetään, minä tein 16 reikää. 




Virkkaus:

1 krs: Virkkaa ks reikään, väliin 2 kjs. Päätä kierros piilosilmukalla. 

2 krs: 8 kjs, ks joka toisen reiän kohdalla

3 krs: Virkkaa jokaiseen kaareen 1 ks, 2 p, 2 pp, 2 p, 1 ks



perjantai 29. elokuuta 2014

Helppo heijastinkukka

Käsityökaappia siivotessa löysin pätkän heijastinnauhaa. Siitä syntyi heijastinkukka. Muina tarvikkeina käytin pientä palaa huopakangasta, silkkinauhaa sekä ohutta heijastinnauhaa ja muutamaa askartelutähteä. 



Leikkasin huopakankaasta ja heijastinnauhasta eri kokoisia kukkia. Liimasin pienempään heijastinkukkaan askartelutähtiä. Isompaan heiastintähteen ompelin silkkinauhaa lenkeiksi, ja ohuen heijastinnauhan kiinnitin liimalla. Lopuksi liimasin kaikki kukat yhteen. Taakse voi kiinnittää hakaneulan. 

Virkkasin myös muutaman heijastinkukan, niiden ohjeen laitan huomenna. 


keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

DIY Kanzashi-kangaskukat

Japanilaisia kanzashi-kukkia on helppo ja nopea tehdä. Niihin voi käyttää kangastilkut sekä jämänapit, eli edullinenkin tämä on. Terälehtien värejä ja määrää muuttamalla kukkiin saa erilaisen ilmeen. 

Kukkia voi käyttää koruina (jos taakse kiinnittää hakaneulan), niitä voi kiinnittää koristeeksi vaikka laukkuihin, pinniin voi kiinnittää kukan vaikka sävy sävyyn hameen kanssa. 


Ohje

Leikkaa paperista kaava (esim. 7x7 cm), ja leikkaa sen avulla 6 neliötä kankaasta. 


Taittelu: 

1. Taita kangas puoliksi. 


2. Taita kärjet keskelle. 


3. Käännä ympäri. 


4. Taita kulmat keskelle. 


5. Taita puoliksi ja kiinnitä nuppineulalla. (vas. edestä, oik. takaa)




6. Leikkaa alaosa pois. 


7. Tee kaikki terälehdet valmiiksi. 


8. Pujota terälehdet peräkkäin lankaan, kiristä. 


9. Ompele terälehdet toisiinsa kiinni. 



10. Valitse keskelle nappi tai helmi, ja ompele se kiinni. Taakse voi ommella hakaneulan tai pinnin. 














perjantai 27. kesäkuuta 2014

DIY Kesähame

Muutama viikko sitten ompelin laukun, ja koska kangasta jäi vielä jäljelle, tein hameenkin. Tämä ohje on todella helppo. Koska en kuitenkaan tarvitse yhtään hametta enää, annoin hameen heti valmistuttua eteenpäin. 

Ohje: 

Leikkaa kankaasta joko kaksi samankokoista palaa (jolloin saumat tulevat sivuille) tai yksi pala (jolloin sauma tulee taakse). Mitat eivät niin sentilleen, koska hameeseen tulee joustava vyötärö. Tässä hameessa leveyttä on 55 cm (2 cm saumoihin) ja korkeutta 45 cm (2 cm alasaumaan ja 5 cm yläsaumaan). 




1. Käännä alareunasta 2 cm nurjalle puolelle, kiinnitä nuppineuloilla ja ompele suoralla ompeleella. 

2. Käännä yläreunasta 5 cm nurjalle puolelle ja kiinnitä nuppineuloilla. Ompele 2 suoraa ommelta, jolloin muodostuu kuminauhalle kuja. 



Vyötärö näyttä tältä


3. Laita kankaat oikeat puolet vastakkain, ja ompele sivut kiinni. Älä ompele kuminauhakujan kohdalta. 

4. Pujota kuminauha kujasta läpi (voit kiinnittää toisen pään hakaneulalla kiinni, ettei se karkaa). Ompele nyt kujat kiinni niin, että kuminauhan päät jäävät väliin. 

5. Käännä hame, se on valmis! 









keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Valkoiset kesäkukat

Valkoiset kukat ovat mielestäni kauneimpia. Pihallani kasvaa vaikka mitä kukkia monissa eri väreissä. Ja vaikka värikkäissäkin kukissa minulla on muutama suosikki (esim. kullero), niin ehdottomasti eniten pidän valkoisista. 

Onneksi koko kesän ajan jossain kohdassa kasvaa myös valkoisia kukkia! (Niitä on enemmänkin kuin näissä kuvissa!)

















Kuvissa on ainakin lumipalloheisi (ylin ja alin kuva), joku maksaruoho (kolmanneksi ylin kuva) ja kuunlilja (neljnneksi alin kuva). Luullakseni.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

DIY Vuorillinen olkalaukku

Siivosin tässä muutama päivä sitten kodinhoitohuonetta. Kaappiin oli kertynyt kankaita, ja nostin niistä pari sieltä pöydälle, jotta saisin tehtyä niistä jotain. Lauantaina sitten sadekuuron aikana ompelin helpon ja nopeatekoisen olkalaukun. En tosin tarvitse tätä itse, joten uusi koti tälle pitää etsiä. Aloitin myös toisen ompeluksen, mutta se jäi tarvikkeiden puutteen takia kesken, eli siitä joskus toiste. 


1. Leikkaa kankaasta kaksi samankokoista palaa päällyskankaaksi ja kaksi palaa vuorikankaaksi. 

2. Kiinnitä päällyskankaat yhteen oikeat puolet vastakkain. 

3. Ompele molemmat reunat sekä pohja kiinni. Käännä kangas oikeinpäin. 

4. Kiinnitä vuorikankaat yhteen oikeat puolet vastakkain. 

5. Ompele sivut kiinni. 

6. Leikkaa kankaasta kaksi suikaletta ja ompele ne kaksinkerroin hihnoiksi. 

7. Kiinnitä hihnat päällyskankaan oikealle puolelle. Ompele kiinni. 


8. Laita vuorikangas päällyskankaan päälle niin, että niiden oikeat puolet ovat vastakkain. Jätä hihnat päällyskankaan ja vuorikankaan väliin. 

9. Kiinnitä päällyskankaan ja vuorin yläreunat kiinni ja ompele. 

10. Vedä vuorikangas ulos, ja käännä siitä reuna sisäpuolelle. Ompele kiinni. Työnnä vuori takaisin laukun sisään.  


Valmis!